Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
25.02.2012 - 12:23

Talvi alkaa kääntyä kohti kevättä ja päivät pitenevät hyvää vauhtia. Tammikuussa ollaan Lean kanssa opeteltu jalokalojen pilkkimistä. Minä sain opastusta Kärsiäisjärvellä, josta saaliiksi nousi pieni taimen. Seuraavaksi mentiin Lean kanssa yhdessä Haaparannan Kivijärvelle, josta karkuutuksien jälkeen saaliiksi yksi kirjolohi.

 

 

Helmikuun puolivälissä oli tarjolla Lee Gibsonin koulutusta. Ja sitten kävin kouluttamassa ja tuomaroimassa agilityä Hollannissa. Reissun hienointa antia olivat paragility-ohjaajien tuomarointi sekä aivan mahtavat suoritukset lapsiohjaajilta. Koulutukseen ja kisoihin olikin kokoontunut euroopan kermaa tavallista laajemmin. Koulutettavana oli mm. Tsekkien, Slovakian, Ranskan, Belgian, Hollanin ja Saksan mm-mitalisteja. Kouluttaminen voi olla tosi kivaa, kun koulutettavilla on motivaatio kohdallaan.

 

Agilitytreenien katselua belgialaisittain :-)            Rataan tutustuminen ja ruokatunti, 60min.  

 

Helmikuun loppu onkin ollut yhtä hullunmyllyä. Onnistumisia monella sektorilla ja iloisia asioita aina vain lisää.

Luleån agilitykisat olivat 19.2., jossa Novan kanssa kisattiin hyppyradoilla. Eikä ollut toinenkaan reissu ruotsin puolelle ihan hukkaan heitetty, sillä Nova saavutti Ruotsin hyppyvalion arvon.

 

Valion arvoinen suoritus ei ollut täydellinen, mutta silti n. 4s nopeampi kuin keskimäärin muut. Suorituksen voit katsoa tästä videolta.

Seuraavaksi iso iloinen uutinen oli työpaikan saanti. Uusi työnantajani on Lapin Systema Oy, jossa Toshiban monitoimilaitteet tulevat tuomaan väriä elämään. Myyntialueeni tulee olemaan Tornio-Kemi alue.

 

Jotta koira-aiheiset jutut eivät unohtuisi, niin helmikuu päättyi näyttelyyn. Novan uran seitsämäs näyttely antoi jo seitsemännen kerran laatuarvostelun, Erinomainen. Kaikka se pitää uskoa, että tuo koira on erinomainen, muidenkin kuin minun mielestä. Tällä kertaa Nova sai toisen Sertin suomesta ja kaikkiaan neljännen Sertinsä. Novalle Tornion näyttelystä tuloksena ERI, PN1, ROP, Serti.

 

 

 

breast enhancement without surgery kirjoitti 03.05.2012 - 09:08
I don't have any words to appreciate this post (Sydäntalvi). I am really impressed and loved the theme. The person who created this post surely knew the subject well. Thanks for sharing this with us.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nova on monessa mukana, joten vuodatan parhaimmat/pahimmat tapahtumat tänne. Eniten juttua tulee koiraurheilusta, agilitysta. Joukkoon mahtuu myös kalastusta ja ehkä jotain muutakin.

Email: rauno.virta + at + netti.fi

phone: 0505632232

Terra

Novascotiannoutaja

FINAVA Margareeta

Syntynyt 22.10.2001

Agility: Maajoukk. -04, Valio -05

Nome: Nou1       Mejä: Avo1

Näyttely: ERI

Pennut keväällä 2006

Nova

Mudi

FIN AVA, FIN AVA-H

S AG CH, S AG-Hopp CH

Irhaberki Bodros Babó

27.5.2007

Height 39cm

Joints: B, 0, 0

Agility:

Class 3 Medium

------------------------------

The Swedish Jumping Champion,

S AG(Hopp) CH

------------------------------

The Swedish Agility Champion,

S AG CH

------------------------------

The Finnish Jumping Champion,

AVA-H

-------------------------------

Member of Finnish Team

for European Open 2011

-------------------------------

The Finnish Agility Champion,

FIN AVA

------------------------------

Finnish Championships 2010 Team 2nd

Finnish Championships 2010 Indivudual 15th

------------------------------

S-W Finland Distr Champion 2009 2nd

Herding:

Junior Herding Dog, Passed

Show:

7 Exellent from 7 shows

4xSERT

4xBOB

2xCACIB

 

Foto 2-6kk (first 6 months)

Foto yli 6kk (After half year)

Radio Nova 

Agility ratoja / courses
Translate