Nova ei ole noutaja, mutta minä olen yhdistyksen jäsen. Maanantaina kisatuissa epävirallissa kisoissa jaettiin Auran Nuuskujen agilitymestaruus ja Nova oli avoimen luokan toiseksi paras koira, sekä jäsenten paras. Pieni virhe pujottelun lopulla, mutta silti hyvä suoritus. Katso video. Mestaruus tuli yllätyksenä mudin ohjaajalleYllättynyt

Sunnuntaina ei sujunut ihan yhtä hyvin Tampereen kisoissa, joissa hyppärillä karkasi minulta mopo käsistä ja tuloksena pelkkää kaaosta. Agility rata olikin sitten taas normaalia menoa ja kaikki kontaktit toimivat upeasti, kuten myös koko rata. Loppussa kuitenkin kiirehdin ja sain tehtyä kieltovirheen ja toisenkin ja lopulta jatkoin maaliin korjaamatta kieltoa. Agirata oli kuitenkin ns. hyvä hylky, sillä opetellut asiat toimivat hyvin. Vain minun pieni hölmöily oli nollan esteenä.Video Tampereelta kertoo enemmän.