Maantie on ollut kuuma viimeisen viikon aikana. Viikko sitten piti kisata Novan kanssa, mutta Nova aloitti juoksun ja kisat Valkeakoskella jäi haaveeksi. Matka kuitenkin suuntautui Ouluun, jossa koulutin agilityä kahtena päivänä ja sitten olikin jo kiire Jyväskylään kouluttamaan. Jyväskylässä oli koulutuksen päätteeksi tarjolla hyvää ruokaseuraa ja niinpä matka Espooseen alkoi myöhään perjantaina. Espoossa saavuin hotelliin yöllä klo 2:30, kun Novan yölenkki oli tehty. Aamulla kello soi jo 7:00 ja kahdeksalta olinkin AST:n kentällä Puolarmetsässä, missä alkoivat AST:n kisat. Tuomaroin 1- ja 2-luokat, sää oli tuskastuttavan kuuma ja heti ensimmäisen luokan alussa muovinen juomapullo viilsi sormeeni haavan. Aluksi luulin sitä vain naarmuksi, mutta ekan koiran jälkeen oli pakko pitää tauko ja saada verenvuoto loppumaan ja laastaria haavan suojaksi. Tuomarointi sujui mukavissa merkeissä, olihan kisoissa ystävällisiä kisaajia, kisajärjestäjiä sekä erityisen hyvää palvelua puffetissa. Puffetissa pidettiin huolta, ettei vihaiset juomapullot raatele tuomaria lisää ;-) Kiitos siitä Sannalle. Kun oma urakkani oli ohi jäin vielä seuraamaan 3-luokkien kisoja, joissa Leija jatkoi huikeaa uraansa Julian ohjaamana. Julialla oli varsin makea päivä, sillä aamulla Riimi nappasi 0-voiton 1-luokassa ja Leija vei nimiinsä molemmat medi 3 luokan startit, kolme starttia ja kolme 0-voittoa. Onnittelut Julialle!