Taas tuntee itseään paremmin kuin koskaan ennen. Sain viikolla kunnon räkäflunssan ja olin kahden vaiheilla jaksanko kisata, vai en. Kaivoin motivaation ajatuksesta, että SM-kisat tai karsinnat saattavat sattua räkätaudin kanssa kohdakkain ja silloin on hyvä tuntea omat rajansa. Siis radalle mentiin, eihän siellä tarvi olla hereillä kuin 3x 50s, siihen pitää panostaa! Kisaamista helpotti huomattavasti hallin +12 asteen lämpötila. Itselleni tästä oli selkeä etu mm. pohkeet eivät jumiutuneet, kuten tekevät kylmässä kisatessa. Lisää lämpimiä kisapaikkoja toivoen.

Kisat sujuivat hienosti ja ensimmäiseltä radalta hieno 0-rata ja kolmas sija. Nova sai samalla toisen Sertin agilityradalta, joten nyt pitää odotella 2010 vuoden lokakuulle ennen kuin Nova voi vastaanottaa agilityvalioon oikeuttavan kolmannen Sertin. Toisella radalla en jaksanut ohjata loppuun asti ja typerä virhe ihan lopussa. Silti aika oli koko kisan toiseksi nopein. Kolmannelle radalle oli Savikko rakentanut kuntotestin ja minun kunto loppui kun rataa oli tehty n. 2/3 verran ja jälleen radan loppuun syntyi typerä kielto, johon paloi aikaa ainakin 4,25s. Tälläkin radalla olimme kärkivauhdissa mukana. Näissä kisoissa oli mukana paljon kovia koirakoita ja siten sain hyvän käsityksen Novan nopeudesta ja pontentiaalista, menestyä kansallisissa ja kansainvälisissä kisoissa, tulevina vuosina. Nova toimii jo varsin luotettavasti vaikka agility on aloitettu 11kk sitten ja kisattu on 8kk aikana harvakseltaan. Kisasuoritukset ja tulokset löydät linkeistä.

Tuo musta ja terhakka mudi on aivan loistava epeli