Ilmat ovat olleet jo muutaman viikon hyvin keväiset, päivällä komeaa aruingonpaistetta ja yöllä reippaita pakkasia. Novan astutussuunnitelmat siirrettiin loppuvuodelle, koska juoksu venyi niin pitkälle, että olisi jäänyt kesän arvokisat kisaamatta.

Nyt on ollut paljon suunniteltua pitempi agilitytauko, mutta ei se näytä Novaa häiritsevän. Kisattiin helmikuun lopulla ATT:n kisoissa, joissa avattiin kausi 0-voitolla, joskin sitten kahteen seuraavaan rataan tuli pientä häikkää ja ne livahti hyllyksi, mutta olivat hyviä suorituksia silti. Oma varvas ei kestänyt tuota kisaamista kunnialla, vaan lepoa on pitänyt jatkaa. Nyt kun varvas kestäisi ja juoksut on poissa, niin flunssa jätättää treenit väliin. Jokohan tämän jälkeen saisi ehyen jakson kevään kisoja varten?

Nova valittiin ATT:n vuoden 2010 agilitykoiraksi, mikä on aina hieno saavutus isossa seurassa, jossa on muutamia maajoukkuetason kisaajia sekä paljon potentiaalisia menestyjiä. Nova tuoreena 3-luokkalaisena kuitenkin keräsi pisteitä enemmän kuin kokeneet kilpakumppaninsa.

1301562664_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nova 28.3.2011 Boden, Ruotsi

Käytiin Lean, ja koko koiralauman, kanssa retkeilemässä Bodenissa, Luleälvin rannoilla. Tuli ulkoiltua upeassa säässä ja samalla katsastettua mahdollisia kalastuspaikkoja kevään ja kesän varalle. Kahvit jokitörmän laavulla maistuivat uskomattoman hyvälle. Joitakin valokuviakin tuli otettua siinä samalla.

1301562864_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Talven mittaan on tullut rakenneltua jotain välineitä kesän kalastukseen. Lohille ja taimenille syötiksi olemme tehneet Lean kanssa kymmenittäin perhoja ja minä rakentelin pari pappia, kalan tainnuttamiseen.

1301562941_img-d41d8cd98f00b204e9800998e    1301562970_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toivottavasti näiden avulla saadaan muutama taimen ja lohi myös ruokapöytään.