Viimein on omat jalkaongelmat hellittäneet ja on päästy treenilöimään sekä kisaamaankin useampia startteja. Kokkolassa kävimme tutustumassa heidän uuteen halliin ja siinä samalla pyhkästiin kolme starttiakin. Ensimmäinen rata tehtiin 0-voiton arvoisesti, vaikka suoritus ei ollut meidän parasta osaamista. Toisella radalla olikin ajoitukset säädetty hyvin ja suoritus oli ehkä kaikkein paras, mitä olen Novan kanssa tehnyt. Radalla tuli sellainen norjalainen 2007 MM-fiilis. Tulos oli kuitenkin hylätty, aina ei voi voittaa. Viimeinen ratakin oli hyvä, mutta silti hylätty. Tämän jälkeen oli hieman sellainen olo, että asenteessa, taikka rutiinissa, on pahasti häikkää. ATT ja Kokkola, molemmissa ensin voitto ja sitten kaksi hylkäystä.

Nova sai Suomen Mudiyhdistykseltä hienon taulun, joka oli tunnustus saavutetusta Agility Valion tittelistä. Agilityvalion arvoon oikeuttavan tuloksen Nova teki jo marraskuussa 2010 ja nyt hutikuussa 2011 SKL virallisti AVA-tittelin.

1303980792_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

FI AVA IRHABERKI BODROS BABO

 

Pääsiäsenä kisasimme Pellossa, jossa oli testissä myös uusi halli, taikka paremminkin hallin uusi keinonurmi ja lämmitys. Lämmintä oli ja keinonurmella oli hyvä juosta. Pelloon mennään toistekkin kisaamaan. Sää oli mitä parhain ja illalla ulkoilimme metsässä, joka oli ihan kuiva ja lumeton. Majapaikkana oli Lempeän suvanto Oy, joka sijaitsee Tornionjoen törmällä. Näissä kisoissa oli tavoitteena löytää oikea asenne ja vaikka taistellen viedä radat maaliin asti, ilman hylkäystä. Suunnitelma toteutuikin hienosti, sillä kaikki neljä suoritusta onnistuivat puhtaasti ja tuloksena kisakirjaan merkattiin 4x0 ja 4x 2. sija. Yhdellä radalla Nova lähti komeasti kintaasta, mutta tällä kertaa tilanne kääntyi minun eduksi. Tälläiselta pitää kisaviikonloppujen näyttää, jos haluaa arvokisoissa saada jotain aikaiseksi! Voittoja ei tällä kertaa meille annettu, jokaisella kierroksella joku onnistui tekemään hiukan paremman ajan kuin meillä. Taso on kova ja mitään ei saa ilmaiseksi, edes Lapin kisoissa. Tuloksia voi katsella kisajärjestäjän kotisivuilta. Meidän kisasuoritukset voit katsella tästä videolta.

Kisapäivä päätettiin ulkoiluretkeen edellisen kesän kalastusmaisemiin, jossa kisakoirat saivat vielä hölkätä maitohappojaan pois lihaksistaan. Metsässä kävely teki hyvää myös omille jaloille. Tämän rentouttavan ulkoilun jälkeen jaksoi ajelle turvallisesti kotiin.

1303981013_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hirvaskoski ja yläreunassa Puruskoski