Nyt rankka viikonloppu on ohi ja viimeiset valmistelut kohti maajoukkuekarsintoja on tehty. Olosuhteet Vöyrissä olivat vaativat, johtuen jatkuvasta tihkusateesta ja ajoittaisista sadekuuroista. Nurmikentällä liukkaus häiritsi erityisesti ohjaajia ja jossain määrin myös koiria. Ohjaajilta vaadittiin ohjauksessa erityistä huomiota märkien esteiden kanssa, joiden pinnat olivat luonnollisesti kuivia esteitä liukkaampia.

Leija ilmeisesti luiskautti jalkaansa kv-kisan ekalla ponnistuksella ja hyppäsi päin rimaa, se olikin ainoa virhe kahden radan kisassa. Sijoitus oli 10. ja aika olisi riittänyt 2. sijaan, sillä eroa voittajan aikaan oli vain 0,63s. Katso tulokset. Finnish Open finaali meni meiltä ohi karsintaradan kahden virheen vuoksi, silläkin radalla teimme luokan nopeimpia aikoja. Tällä radalla loukkasin hiukan itseäni, kun liukastuin maalissa ja venäytin oikean kylkeni ja nilkan. Nilkka oli kipea illalla, mutta tukisiteen kanssa suuntasin kohti viimeistä starttia. Onneksi ei tullut vakavampia vammoja. Lauantain viimeinen kisa mentiin vesisateen saattelemana ja sillä radalla pitikin olla tarkkana A:n sisäänmenossa, jossa tapahtui A:lta suistumisia. Vein tosi tarkasti ja rauhassa, mutta silti aika oli erittäin hyvä. Hallitseva Suomenmestari, Luka ja Sami Oksa päihittivät meidät hyvällä suorituksellaan vain 0,39s erolla. Kolmanneksi kisassa sijoittui erittäin nopea Aku ja Suvi-Tuuli Tamminen. Radan Tulokset. Viikonlopun kaikki neljä starttia olivat hyviä ja ennenkaikkea nopeita, sillä me olimme jokaisella radalla neljän nopeimman joukossa.

Kuva E-kisan palkintokorokkeelta

722385.jpg