Tunnen suunnatonta tuskaa kun joudumme jälleen luopumaan yhdestä meille niin rakkaasta koirasta. Terran pentueen syntyessä kaksi vuotta sitten, olimme saaneet viisi tervettä tollerivauvaa taloon. Pennuista kehittyi toimintakykyisiä ja riistaviettisiä noutajia, joilla olisi hyvä elämä edessä. Bingo oli pentueen synnynnäinen tokokoira, se istui usein vierellä ja katsoi palvovasti silmiin, kuin sanoen, anna minulle vain vihje ja minä teen. Juuri tuon ominaisuuden vuoksi Bingo päätyi Nooralle, sillä hänen harrastus on toko. Juuri tuosta samasta syystä on uskomattoman vaikeaa hyväksyä nyt tapahtuneet asiat. Mikä saa koiran räjähtämään arvaamattomasti ja toimimaan noinkin rajusti omia, lähimpiä ihmisiä kohtaan? Kaikki, pitkään koirien kanssa toimineet, tietävät että mitä vietikkäämpi koira on, sen haastavampaa sen kanssa eläminen voi olla. Jos asiat menevät hyvin, voivat työn tulokset hipoa taivaita. Kaikella on myös kääntöpuolensa, vietikäs koira on haastava ja vaativa, myös niiden vaikeiden tai huonojen asioiden kohdalla.

Nyt kun tapahtunutta on ehtinyt hiukan pohtia, niin olen huolissani niistä monista tollerin omistajista, jotka omistavat Bingon lähisukulaisia. En ole heistä huolissani sen vuoksi, että heidän koiransa olisivat jotenkin vaarallisia tai sairaita, vaan siksi, että jo nyt jotkut heistä ovat joutuneet kokemaan toisten harrastajien asiattoman suhtautumisen heidän koiriinsa. Ei ole oikein, eikä asiallista, leimata hienoja työkoiria "vitipäiksi" tai muuten kelvottomiksi. Jos jollakin tollerin (tai minkä tahansa rotuisen koiran) omistajalla näyttää olevan ongelmia hallita koiraansa ja sen kanssa syntyviä tilanteita, niin hän tarvitsee mahdollisesti apua, eikä halveksintaa ja supinaa selän takana.

Traagisten tapausten jälkeen on aina syytä miettiä syntyjä syviä. Virheitä voi sattua, ja sattuu, kaikille jotka jotain tekevät, mutta voimmeko oppia jotain tekemistämme virheistä? Se jää nähtäväksi!