1601427.jpg  1601442.jpg
Leija tekee päivän toisen nollan ATT:n kisoissa 24.5. Kuvat Jaana Hakola.

Leijan loukkaaman tassun vuoksi olemme pitäneet kolmen kuukauden tauon agilitystä. Nyt Leija on taas siinä kunnossa, että voidaan mennä agilityä ja päästään jopa treenaamaan. Viikko sitten Jyväskylässä teimme, yhden pienen treeniradan jälkeen, ekat kolme kisastarttia. Tavoitteena oli saada sm-nollat täyteen ja samalla meiltä puuttuva tupla-nolla. No tuloksena oli 5-0-5. Tuplanolla jäi saamatta, mutta eka radan jälkeen alkoi meno tuntua hyvälle. Ennen Sm-ilmon jättämistä jäi vain tämän viikonlopun  kolme starttia, joista tupla olisi tehtävä, jos mieli Sm-kisojen yksilöradalle päästä mukaan. Kun paineet ovat suuret, niin keskittymiseni on parhaimmillaan. Tänään eka radalta hyvä hallittu nolla ja sijoitus kolmas. Toinen rata oli hyppäri, josta oli siis pakko tehdä nolla tai muuten jäisi Sm-kisojen yksilökisat väliin. Hyppärillä tehtiin hyvä ja varma nolla, jolla heltisi kisan voitto, JES! Sm- ja karsintakisat saivat yhden koirakon lisää. Kisoissa toteutui oikeasti meidän tuomarikurssin vitsi trombista, nyt trombi vei kisossamme ajanoton näytönkin kertaalleen.Ajanotton näyttö saatiin palautettua omalle paikalleen, vain pieniä kolhuja saaneena ja kisaa päästiin jatkamaan normaalisti.

Tässä linkki Jyväskylän toiseen agilityrataamme.