Agilitytuomariksi kouluttautuminen ei ole mikään kevyt läpihuutojuttu, vaan vaatii paljon harjoittelua ja sääntöjen omaksumista. Nyt olen tehnyt kaikki tarvittavat viisi hyväksyttyä harjoittelua. Kaikki harjoittelut sujuivat hyvin. Jokaisella tuomarilla on ollut paljon hyviä ohjeita tulevaisuuden varalle. Iso kiitos minua opastaneille tuomareille: Anne Savioja, Pertti Siimes, Vesa Sivonen, Kari Jalonen, Risse Koponen, Mia Laamanen, Marja Lahikainen, Anders Virtanen ja Eija Berglund. Tässä pari lainausta palautteista: "Koko Raunon työskentely oli niin varmaa, sitä oli ilo seurata vierestä

" ja "Säännöt hallinnassa. Varma esiintyminen tuomarina."
Tämän perusteella ei pidä olettaa että, olisin jo valmis tuomari. Kollegio on edessä ja jos minusta tulee tuomari, niin sitten vasta alkaa todellinen oppiminen ja kehittyminen. Tässäkin kohtaa pitää muistaa että, työ tekijäänsä opettaa. Haluan suhtautua tähänkin tehtävään nöyrästi, sillä uutta opittavaa riittää aina, aivan kuten koiriemme kanssa elämisessäkin.

Lopuksi pari kuvaa viikonlopun kisoista. Kuvat on ottanut Juhani Lehtinen, jolle kiitos kuvista.
1910258.jpg  1910262.jpg