Haaveet kaatuu

"Ihminen ilman unelmia on kuin lintu ilman siipiä"
Minun unelmani oli tehdä MM-kisoissa hyvät suoritukset, joilla napataan mitali kaulaan. Toisin kuitenkin kävi. Tällä kertaa valmistautuminen kisoihin oli erityisen vaikeaa. Koko kausi oli hyvin rikkonainen, johtuen Leija etutassun loukkaantumisesta. Loukkaantumisesta toipuminen kesti 3kk ja sen jälkeenkin on joutunut tarkkaan valitsemaan kisat ja treenit, joita on voinut tehdä. Tämä vuoden MM-kisoissa olivat radat vaativampia ja ahtaampia kuin muistan koskaan olleen. Näillä radoilla olisi ollut erityisen paljon hyötyä suuresta kisa- ja treenirutiinista. Nyt sitä ei kuitenkaan meillä ollut, ja se näkyi suorituksissa toistuvina pieninä virheinä. Itse koen, että vain mediluokan yksilökisan agilityradalla pääsin hiukan toteuttamaan minun ja Leijan vahvuuksia. Muilla radoilla ei ollut tilaa tehdä hyviä lähestymisiä esteille ja siten säilyttää, luokassaan suuren, koiran vauhti myös käännöksissä. Tapahtumana kotikisat olivat huikea kokemus, josta kiitos kuuluu katsojille, joukkueelle ja kisajärjestäjille. Katsomon tuki oli todella korvia huumaavaa, kiitos tuesta! Lauantaina pyysin yleisön tukea yksilöhyppärille ja vastauksenne pyyntöön oli aivan loistava. Kannustus poisti jännityksen, joka oli saamassa otetta kun odottelin lähtövuoroa "lokerossa".

Sijoitus 19/72, MM-kisoissa, ei ole huono ja onhan se puolta parempi kuin vuoden 2007 MM-kisoissa, jossa olimme 38. Sijoitus ei kuitenkaan vastaa läheskään haavettani, olla mitaleilla, yhdessä joukkuekavereiden kanssa. Haave jatkaa elämäänsä ja lintu lentoaan, joten nyt alkaa rutiinin hankinta PM-kisoja varten ja tulenkin kisaamaan seuraavien viikkojen aikana usein. Norjaan ei lähdetä pää painuksissa, vaan sinne mennään entistäkin paremmin valmistautuneena.