Pitkästä aikaa pääsimme Terran kanssa kokeilemaan menemistä agiradalla. Paikkana oli ATT-areena ja sen kumirouhekeinonurmi. Alusta toimii Terran tassujen alla hyvin. Terra otti törkeän varaslähdön ja aiheutti pienen kiireen ekaan käännökseen. Muutenkin valmistautumiseen liittyi yllättäviä käänteitä, olin tutustunut rataan väärin, puomin alla oleva putki oli jäänyt välistä. Pari koiraa ennen huomasin, että toiset meneekin kepeiltä putkeen, eikä hypylle, kunten minä olin tutustunut. Siinä saikin tehdä pikaisesti uuden suunnitelman, joka toimikin sitten loistavasti. Terra oli ylivoimasesti nopein medi, voittaen toiseksi sijoittunutta koiraa yli 6s erolla. Testasin myös makseissa ohjaamista kelpien Pinkolla. Tapio oli tehnyt luokan alussa voittoradan Pinkon kanssa, joten minä menin Pinkolla radan sitten ylimääräisenä starttaajana luokan lopussa. Valmistautuminen rataan oli puutteelinen ja Pinko sai siten hiukan huonoa ohjausta. Rata meni hylätyksi, mutta silti siellä oli myös hyvin toimivia osuuksia. Hauska oli testata, kiitos Tapiolle. Katso Pinkon ja minun suoritus.