Novan agilityura alkoi tammikuussa 2009 treenien merkeissä. Ura jatkui huhtikuussa ensimmäisiin kisohin Mikkeliin, jossa 1-luokka hoidettiin pakettiin kolmella startilla ja kolmella nollalla. Kakkosluokassa sitten opettelimme ratojen suorittamista. 16 starttia kakkosissa ja siirto 3-luokkaan tapahtui elokuussa.

Syyskuussa ensimmäinen kisaviikonloppu kolmosissa ja Laukaalta irtosi ensimmäinen nolla ja komea sijoitus palkintopallilta, heti maajoukkuekarsintojen seiskan perään. ATT:n syyskuun kisoista irtosi ensimmäinen voitto ja AVA-H kello käynnistyi Sertin myötä. Lokakuussa kisattiin jälleen ATT:n kisoissa piirimestaruuksista. Nova nappasi kokeneiden koirakoiden edestä paikan palkintopallilta ja oli PiirM 2. Samana päivänä saavutetiin myös ensimmäinen Serti agilityradalta, joten siitä lähti AVA-kello käyntiin. Joulukuussa ATT:n kisoissa flunssaisena sain ohjattua Novan, kovassa seurassa, kolmanneksi ja siitä irtosi jo toinen serti agilityradalta. Vuoden päätteeksi päivittyi agi.fi-ranking ja Nova löytyy sieltä medikoirien listasta sijalta 60. Hieno saavutus, neljän kuukauden kisaamisella 3-luokassa.

Varsinais-Suomen piirimestaruuskisojen palkintojen jaosta. Mudien juhlaa.  Kuva: Juhani Lehtinen

Agilityvuosi 2009 oli hieno ja antoisa. Koulutuksen onnistuminen ja hienot tulokset kisosta palkitset parhaalla mahdollisella tavalla. Asiat ovat toteutuneet nopeammin kuin odotin, mutta silti en ole kiirehtinyt. Olen välillä kokenut huonoa omaatuntoa, koska treenaan määrällisesti vähän. Oman uskomukseni mukaisesti, nuori koira tarvii aikaa kehittyäkseen ja laatu on määrää tärkeämpää.

Agilityn 2010 tavoitteena on saavuttaa paikka SM-kisoihin ja maajoukkuekarsintoihin, sekä päästä ko. kisoissa tekemään ehyitä suorituksia ja hankkia Novalle kokemusta kovista turnauksista. Mitä useampi rata per viikonloppu, sen parempi!

Paimennuksessa olemme tehneet myös hienon kauden ja treenit ovat jatkuneet talvelle saakka. Kuljetukset sujuvat jo varsin mukavasti, ja häkityksiäkin on tehty onnistuneesti. Kalenteriin on sovittu paimennuskoe vuodelle 2010!

Näyttelyt eivät varsinaisesti kuulu harrastuksiini, mutta kun Novasta on tykätty kaikissa viidessä näyttelyssä, ERIn arvoisesti, niin täytynee siitä valio vääntää. Nyt plakkarissa on Serti kotimaasta ja kaksi Virosta sekä Viron kaksi Cacibia. Näyttelyissä käytäneen harvakseltaan tulevaisuudessakin.